Etsi
  • caro

Pieni kirjoitus muun muassa kiitollisuudesta

”Remember when you wanted what you currently have” on yks mun lemppari kliseelause. Häkellyn kun mietin edes muutaman kuukauden takaista tilannettani, saati sit parin vuoden takaista aikaa. Arjessa imaudun helposti väsymykseen sekä jatkuvaan kovempaa ja kovempaa painamiseen, mutta kun muistan pysähtyy miettimään tajuan miten valtavasti hommat on edenny ja miten joka päivä otan niin yksityiselämässä kuin yrityselämässäkin valtavii harppauksii eteenpäin. Vaikka joka toinen päivä otettais yks askel taaksepäin nii huomenna taas harpotaan eteenpäin.


Kolme vuotta sit mulla ei ollu kämppää, toiminimen hommat oli jäissä koska olin reissannu pari kuukautta ja olin joutunu sanoo vanhoille asiakkaille ei. En saanu mistään töitä, varmaan joko arabisukunimen takia tai sit siks että mun koko työhistorian olen työllistänyt itse itseni eli CV koostuu itse tehdyistä jutuista... Meneillään oli vielä paljon muuta aika traumaattistakin settiä. Kaikki mitä halusin oli kämppä ja töitä. ”Jaloja tavoitteita” totesi yks tuttu. Tuntui, et oon niin pohjalla ku voin ikinä olla, vaikka eihän sitä tiedä mihin sotkuihin sitä vielä itsensä elämän aikana solmii.


Nyt mulla on jo pitkään ollu vitusti siistejä töitä ja upeempi kämppä ku oisin osannu ikinä ees toivoa. Se itsessään on jo niin tajutonta, ja tietty on tullut vielä iso kasa kaikkea muuta ihanaa elämään! Matka on ollu ennenkokematonta vaivannäköä, mut myös onnenkantamoisia. Yritän joka päivä muistaa kaiken tän, niin elämä kans tuntuu siltä upeelta seikkailulta mitä se oikeesti on. Muistamiseen auttaa iänikuinen kiitollisuuslistani, josta vaahtoan kaikille jotka jaksaa kuunnella. Tavoitteeni ois, että joka päivä kirjottaisin ylös asioita, joista oon tänään kiitollinen. Yhä vaan kolmen vuoden asumisen jälkeen mun kiitollisuuslistaan tulee ensimmäisenä mun koti, sit työt ja läheiset ihmiset. Oon niin kiitollinen, että oon joutunut olemaan ilman omaa tilaa (huom. katto on ollut aina pään päällä, eli ns. oikeeta hätää ei mulla oo ikinä sen suhteen ollut), koska osaan arvostaa ihan älyttömästi mun kotia nyt. Mua myös kiinnostaa asunnottomien hätä ihan eri tasolla, kun olen käynyt edes vähän lähempänä sitä kokemusta. Yritän soveltaa tätä kaikkiin tämänkin hetken vaikeuksiin: kun tuntuu ihan perseeltä, kysyn itseltäni "miksi tämä asia on parasta mitä mulle on tapahtunut?". Aivot pyrkii keksimään vastauksen kysymyksiinsä, ja sitä kautta löytyy kiitollisempi suhtautumistapa vaikeuksiin ja pääsee niistä eteenpäin. Voi olla, että yksinkertaistan tässä monimutkaisia asioita, mutta omasta kokemuksestani voin sanoo, että se voi myös olla just niin helppoa: kysyy vaan itseltään oikeet kysymykset.



26 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki