Etsi
  • caro

Onnellisimmat hetkeni 2020

Olen ollut sillä(kin) tavalla ihan helvetin onnekas, ettei korona oo vaikuttanut elämääni pahemmin. Toki huoli läheisistä on ollu läsnä läpi vuoden, mutta käytännön tasolla elämäni on pysynyt samanlaisena. Enhän mä tee muuta kuin töitä toimistolla ja käyn kotona nukkumassa. Vuoteeni mahtui iso kasa valtavan onnellisia hetkiä. Menetyksiä, surua ja pahoinvointia on myös ollut oma osansa, mut se kuuluu diiliin. Tässä ne onnenhetket, jotka nousevat ensimmäisinä mieleen. Sain vuoden alussa tehtyä omasta mielestäni kauniin videonpätkän, jota katsoessa osaan keskittyä sen kauniiseen tunnelmaan ja täyteläisiin väreihin sen sijaan, että pointtaisin sen virheitä. Nyt vuoden jälkeen voin ilolla huomata, että tuosta on kuitenkin kehitytty, vaikka ajallisesti oon päässyt harjoittelemaan videon työstämistä tosi vähän. Se tuo hirveesti iloa, että hyvin pienelläkin vaivannäöllä voi kehittyä ja että uusia asioita voi opetella ilman, että niille täytyy omistautua.

Sitten. Jäätiin Teemun kanssa jumiin Tallinnaan koronan ensimmäisen aallon juuri alkaessa jylläämään täällä. Oli viikonloppu, auto oli korjaamolla ja sit meidän piti vaan odottaa. Tallinnan hotelleista lähes kaikki (mukaan lukien se, jossa yövyttiin) sulki ovensa, ja autoa ei oltu edes vielä alettu korjaamaan. Oli epävarmaa jatkavatko laivatkaan enää kulkuaan Suomen ja Viron välillä, risteilyt oli jo peruttu, mutta jotkin reittimatkat kulkivat vielä. Kotimaan puolella meidän liiketoiminnan tila näytti koronan takia niin pahalta, että pelkäsin meidän joutuvan konkurssiin. Jotenkin sen kaaoksen keskellä tuntui ihanalta. Mikään ei tuntunut olevan mun kontrolloitavissa ja se oli upeeta. Onnistuin kerrankin vaan päästään irti ja rentoutumaan. Syötiin vielä viimeisissä aukiolevissa ravintoloissa, käveltiin autioituvassa Tallinnassa ja nukuttiin. Yllättävä ja spontaaniudessaan erittäin onnistunut loma.

Se kun meidän ensimmäinen kuorma-auto saapui pihaan. En oo joutunut koskaan näkemään hirveesti vaivaa minkään eteen ainakaan työhön, opiskeluun tai harrastuksiin liittyen. Huijarisyndroomasta on ollut vaikea päästä eroon, kun on tuntunut, etten oikeesti oo tehnyt kovin paljoa duunia, vaan oon saanut asioita todella pienellä vaivalla. Myöskään mikään oma duuni ei oo tuntunut tarpeeksi merkitykselliseltä. Mutta tää yritys, tää on vaatinut enemmän vaivaa, uhrauksia ja aikaa kuin vielä mikään mitä oon tehnyt. Se on aloitettu kirjaimellisesti nollasta, ilman pääomaa, kusisella 7m3 pikkupakulla. Puolentoista vuoden kovaakin kovemman duunin jälkeen meidän pihaan ajaa biokaasulla kulkeva 46m3 kuorma-auto, ja sillä hetkellä en voi enää sivuuttaa sitä, et tässä on nyt jotain sellaista, mistä mun on vaan pakko olla ylpeä. Tää voitto on todellakin ansaittu ja tällä on merkitystäkin: kun me ajetaan tällä (ja pian pihaan ajaneella toisellakin biokaasukuorkilla) ympäri Eurooppaa, on ne nopeasti kertyvät sadat tuhannet kilometrit jo oikeesti ympäristön kannalta merkittävästi parempi kuin jos mikä tahansa muu firma niitä rahteja ajais. Me kun ollaan tietojemme mukaan ensimmäisiä, jotka ajaa kansainvälistä rahtia biokaasulla. Siitä oon helvetin ylpeä, enkä osaa edes viedä tätä voittoa multa pois.

(Varo videon ääniä, sisältää huutista)

Toinen tylsä ja nopee duunijuttu: kun kokosin meille asiakasrekisterikokonaisuuden, joka on yhteydessä tarjouspyyntöihin, keikkakalenteriin ja sähköpostiin ja josta saadaan data talteen exceliin JA jonka sisällä voi tehdä reittisuunnitelmat, työtuntilistat, asiakaspalautekyselyt, to do-listat, markkinointisuunnitelmat... kaiken mitä tarvii. Ja rakensin tän tietämättä mistään tällasesta etukäteen mitään! Oli ihan hirveetä mut vittu se fiilis kun parin kuukauden duunin jälkeen se alko pikkuhiljaa skulaa!!! :D



Sitten sunnuntait. Mun vuoteen on mahtunut useita ihania sunnuntaipäiviä, kun ollaan jääty vaan makoilemaan, ehkä tilattu safkat kotiovelle. Puhelimet kiinni, tai sit ollaan yhteistuumin kännyköillä. Toinen tsiigailee reissupakuvideoita ja toinen selaa Pinterestistä reseptejä ja sisustuskuvia. Rakastan kaikkia niitä sunnuntaita niin paljon! Toinen juttu, mikä on ollut selkeesti sunnuntaijuttu, on retket. Luontoon tai tyyliin K-rautaan. Luontoretket on mun henkireikä, mut lähes yhtä ihanaa on mennä yhdessä johonki Motonettiin etsimään auton osia.

Loppukesästä koin niin vakavan romahduksen, että jäin kahdeks viikoks sairaslomalle. Mut lähetettiin kavereiden matkaan roadtripille, joka olikin sit vallan loistava reissu ja oon ikuisesti kiitollinen siitä lomasta. Pitkästä aikaa mä vaan pidin hauskaa, monta päivää putkeen. Uin ja join ja nauroin. Nautin ympärillä olevista ihmisistä. Onnistuin hetkittäin päästämään stressistä kokonaan irti.

Sit yleisesti iloa on tuonut puutarhanhoito, kosteen mullan tuoksu ja drinkit. Kesäiset kokkailut, suolakurkut ja oman pihan mansikat.



Syksyllä oltiin viikko etätöissä maalla. Voi pojat mä sain elää mun ideaalielämää! Tein paljon töitä koneella, mut sen lisäks kokkasin, leivoin pullaa ja omenapiirakkaa, saunoin, valokuvasin, äänitin jotain monologia (?) ja tein kaikkee kivaa. Ihan mielettömän ihanaa aikaa, se viikko oli täynnä balanssia terveen työmäärän, kotitöiden ja rentouttavan puuhan välillä. Oli mageeta kokea, että sellanen on mahdollista.

Pitkin vuotta oon saanut tehdä isoa projektia kahden tosi siistin tyypin kanssa. Jokaisen tapaamisen jälkeen mulla on inspiroitunut ja iloinen olo. Jotenkin se, että on ystävien kanssa projekteja, on mulle tosi toimiva tapa ylläpitää ystävyyttä. Tulee järjestettyy tapaamisia, joita mun on muuten vähän vaikea saada aikaiseksi. Kun on joku yhteinen tavoite, tulee helpommin organisoitua hengailut osaksi arkea. Ja sit tää proggis on muuten vaan sairaan siisti tehdä.



Vuoden kohokohta oli kyllä loppujen lopuksi se, kun sain kuulla, että mun rakas ystävä saa lapsen ensi keväänä. Yllätyin itsekin, miten uskomattoman paljon onnea se uutinen jaksaa tuoda mulle joka päivä. Ollaan tunnettu kymmenen vuotta, joista puolet on ollut tiivistä lähisuhdetta ja puolet kaukaista etäsuhdetta. On upeeta, että jonkun kanssa voi toimia ystävyys niin saumattomasti, vaikka se muuttui kesken kaiken jokapäiväisestä hengauksesta siihen, että nähdään kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Arvokas, upea ystävyys. Oon etuoikeutettu saadessani kokea tän.


Ja lista on loputon. Vuodessa 2020 oon kiitollinen niin monesta asiasta. Oon oppinut ihan mielettömän paljon minusta, yhteiskunnasta, läheisistäni, yrityksen omistamisesta. Johtamisesta, mielenrauhasta, perfektionismista. Kasveista, ruoanlaitosta, cocktaileista. Ompelusta, lasimaalauksista, päähineiden tekemisestä. Musiikista, sisustuksesta ja antiikista. Odotan innolla jatkoa.

60 katselukertaa0 kommenttia